Missä se rynkky on kun sitä tarttee?
Kaikki meni siihen asti hyvin kunnes piti alottaa se saatanan tilutus. Jumalauta teidän äiditkään ei jaksa kuunnella tota "look mom, I can play the guitar...and play...and play...still playing". Tuota se teettää kun annetaan lapsen harrastaa ja olla luova. Lähtee ihan käsistä. Jokainen biisi oli hyvä puoleen väliin asti, kyllä toi "Layla" ui silti ihan omalla radalla. Siinä viereisellä radalla ui "Bell Bottom Blues". Tää piti mainita, ettette vaan erehdy luulemaan etten ois kuunnellu kuin ton yhden biisin. Toisen biisin nimen mainitseminenhan tän luulon todistaa todellakin vääräksi.
Ymmärrän miks musasankarit pitää tästä levystä, koska en nyt varsinaisesti itekään sylkeny kaiuttimia kohti vaikka muka hauskasti provosoinkin heti alkuun. En vaan voi sietää noita loppuja. Ja jos jokainen kappale oli puoleen väliin hyvä niin sehän on jo puolet koko levystä. Miun logiikalla ja hyvällä matikalla. Nää levyt saa siinäkin mielessä yhtäläiset mahdollisuudet voittaa miun sydämen, että kuuntelen 90% näistä duunissa. Optimaalisissa olosuhteissa olisin ollut pimeässä, röökin hajusessa baarissa kalja kädessä. Oon vähän niinkun VR, ei voi ajaa kun raiteilla on vettä, ei voi tykätä kun valot on päällä.
Asiasta miljoonanteen. Eikö teistäkin sillon mee hommat hyvin kun huomaat tuijottanees pari tuntia samaa tietokoneen ruutua ja kiroilevas mielessäs "vittusaatananvittupaskavittuvitun openofficevittuammuittessaatanavittupaskavittu"? Haluan vastauksia ainoastaan niiltä, jotka täällä on vieraillu Venäjältä. Privet vaan sinne.
Vihalista
1. Post-Punk
2. Tilutus
3. Open Office
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti