Peli on avattu.
Voi vitsi, olisinpa nelikymppinen, yläluokkainen kotiäiti viiskytluvulla. Nään kuulkaa itteni kohtalokkaana, pitkässä, silkkisessä pyjamassa, siemailemassa viskiä, hiukset on kiharalla ja kirkkaanpunaista huulipunaa lasin reunalla kuuntelemassa tätä levyä ja odottamassa jotain ihanaa miestä kotiin. Okei, en ehkä just tätä levyä, koska täähän on aika masentavaa kamaa loppujen lopuks. Kaikki on erobiisejä ja sen enempää googlailematta tai mitään tarkistelematta sanon, että jos oisin ollu Ava Gardner, niin tän kuultuani olisin juossu samantien takasin Frankin syliin ja huokaillu kun on ihanaa. Todennäkösesti Sinatra on kuitenkin oikeesti ollu ihan sika aviomies. Jos nyt unohdetaan se mistä tää levy kumpuaa niin kyllä vaan tämmönen häpeilemätön limasuus toimii. Sama asia kun leffoissa, ei kiinnosta onko se pääosamies oikeesti ihan mulkku jos se siinä ihanan romanttisessa leffassa on maailman suloisin ja huomaavaisin tyyppi. Aika naistenkaato ääni miehellä nimittäin.
Palataksemme tähän vuosikymmeneen, vaikka onkin suloista ja tekis mieli rutistaa Frankia niin kyllä muuten alkaa viimestään puolessa välissä levyä vähän puuduttaa. Frank on ihana mutta pari vetäsyä tätä on riittävästi, sitten pitäs alkaa tapahtua jotakin. En tiedä yhtään, että mitä. Ihan kauheeta kun huomasi yhtäkkiä miettivänsä, että millon tässä on viimeks kappale vaihtunu. Loppuvaiheessa teki mieli jo huutaa, että "lopeta nyt se valittaminen, muija lähti, eti uus". Masentaa kyllä olla tämmönen nykyajan pilaama nainen joka ei osaa arvostaa hidasta, pitkään kestävää, anteeks pyytelevää romantiikkaa. Levy on juuri sitä mitä nimi ja kansikuva antaa ymmärtää, laskuhumalainen, yksinäinen mies tajuaa aamun pikkutunneilla, että mitäs sitä on tullut tehtyä.
En kuuntele toiste kokonaan. Kappaleen sieltä ja täältä kun haluan ryömiä itsesäälissä. Siihen kelpaa mikä tahansa näistä niin jätänpä kaikki biisit nyt vaille erikoishuomiota. Missään niissä ei ollu mitään erityistä vikaa, niitä vaan oli liikaa. Ihan liikaa. Kuten tuolla alussa totesin niin toimii mutta pienissä annoksissa. Pakko muuten kuunnella vähän pirteempää Sinatraa tähän loppuun. Haluan Frankini jatkossakin tarjoiltuna ilkikurisella ja flirttailevalla hymyllä.
Mut hei jee, seuraavaks tulee Elvistä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti