25. Dead kennedys, Fresh Fruit For Rotting Vegetables 1980

Tälle "Hanna approves" leima perseeseen.

Penis ylös sillä kuka yllättyy, että tykkään tästä levystä. En rakasta mutta tykkään. Lähimmäks rakkauden tunnustuksia päästään siinä vaiheessa kun Britnin eka levy tulee sivuilta vastaan. Mut ei sekään oo tosilovee vielä, saa kelvata kun parempaakaan ei oo tulossa. 

Kerrankin levy jonka oon kuunnellu jo ennen tätä. Itseasiassa aika monesti. Tästähän joku oikeesti musasta kiinnostunut sais jänskän artikkelin aikaiseksi kun alkas heittelee mielipiteitä lyriikoista. Kun ollaan niin perkeleen kantaaottavia. Mää en semmoseen lähde. Ihan jo senkin takia, että kukaan ei voi väittää saavansa kaikesta selvää mitä nuo huutaa, liian vaikeeta. Pari vuotta sitten kun yritin olla katu-uskottava (en onnistunu) niin oon googlannu menemään ja onkinu wikipedia infoo, että oon edes jollain tavalla kartalla siitä mitä siellä levyllä houritaan. Lähinnä pinnallista porvarihannaa kiinnostaa, että onks ne söpöjä, millaset vaatteet niillä on ja pääseeks riehumaan.

En osannu päättää mikä on biisinosto niin laitetaan aloitusraita: Kill The Poor. Kertsissä on mukavaa yhteislaulufiilistä.

Nää on meitsin miehii, Martenssit jalkaan ja tönimään rumimpia pois tieltä.


Kaikki te, jotka tunnistatte itsenne tästä, ootte ihania.
"Play ethnicky jazz
To parade your snazz
On your five grand stereo
Braggin' that you know
How the niggers feel cold
And the slums got so much soul" 


Yeah biaaaatch!

24. Black Sabbath, Black Sabbath 1970

On myönnettävä, ennen tätä en ollut kuullut yhtään BS kappaletta. Mitään en ollut menettänyt. Eiku vittu, se hemmetin Paranoid on näiden. Sekin piisi on miulle tuttu lähinnä "soittakaa Paranoid" huudosta ja kukaan ei vissiin oo ikinä sit soittanut kun piti käydä kuuntelee, että muistin miten se menee. Mie en ees tienny kuka Ozzy on ennen sitä hemmetin sarjaa musateeveellä. Siitä sarjasta oon nähny jokaisen jakson. No life. Luulin, että tää on samanlaista kun Ozzyn soolotuotanto mutta eihän se ihan niin menny. Enkä nyt sano, että tykkään siitä soolotuotannostakaan mutta sen perusteella odotin jotain vähän popimpaa.

Onni onnettomuudessa, avomiehen tarvitsi ostaa lippu ainoastaan itselleen näiden Helsingin keikalle. Toivon kovasti, että Ozzy ilmestyy lavalle verkkareissa. Ite aion olla kotona ja kuunnella 100 hits of the 80's kokoelmaa. Joka ei vissiin sisällä ketään näistä kirjan kasariartisteista (ainakaan tähän astisista), pirun hyvä levy siis. 

Örinää oli, ei lämmenny (lue: kostunu) paikat tällekään. Pus.

Aina välillä, heikkona hetkenä erehdyn ajattelemaan, että pitäsköhän vähän laajentaa musamakua. Kiitos tän kirjan, olen entistä varmempi siitä, että ei. Ei pitäis.

Jos tällä blogilla olisi lukijoita

Niillä lukijoilla olisi varmaan kaksi kysymystä:


1. Mikset näytä naamaas? Koska oon ruma, idiootti.
2. Miks oot aina ilkee? Koska oon kusipää.


Kas, kaksi faktaa itsestäni ja siihen ei edes tarvittu mitään ketjukirjettä höystettynä vilkkuvalla glitteroravalla.

23. The Cramps, Songs The Lord Taught Us 1980

Mitä tää tämmönen olevinaan oli? Miut saatiin alussa meininkiin mukaan kun oli semmosta zombit soittaa rokkipillimusaa mutta sitten se rokkipillimeininki hävis ja jäljelle jäi vaan zombit. Lyhyesti: Kaikki rockabilly kipaleet oli ihan jees kaikki muut oli paskaa. Nyt liiottelin, en sano taas paskaa. Sanon tylsää. Joku jäi puuttuu. Livenä ois luultavasti toiminu paremmin (kun oisin ollu humalassa siis).

Fever oli ainakin coveri ja en yllättäen jaksa tarkistaa onko muita samanlaisia vai oliks loput ihan omaa tuotantoo. Levyn piisinä mainittakoon Rock On The Moon.

Coffinshakers henkee oli tässä vai onko Coffinshakerssissa Cramps henkee... anyway, arkkusheikkaajat voitti.

Ihan superkyrpä päivä ollu ja tää levy ei parantanut tai huonontanu sitä. Ärsyttää tämmönen olo kun ootat vaan millon iskee flunssa ihan oikeesti. Oon pussaillu himokkaasti avomiestä viikon ja toivonu, että tauti löytäs tiensä minuun niin pääsisin saikulle. Mut vitut.

Ylimääräinen pojo kuvasta. Kuva täältä. Ihanasti mätsää miun ihkutyttöväri taustaan. Jos muuten painaa tosta linkistä niin hirmuset jytinät lähtee samantien.

22. Frank Sinatra, Songs for Swingin' Lovers 1956

No hiphei, on ollut henkinen tauko tästä ja oon kuunnellu vaihteeks hyvää musiikkia. Nyt jaksan taas näitä. Alotin tän projektin sillon Frankilla ja Frank on vuorossa jälleen. Nyt vähän ilosemmalla meiningillä. Paino sanalla vähän. Swingashan se ihan kivasti, ei tosin vieläkään miusta ihan sitä parasta ever Frankia mutta kelpashan tuo. Mie nään Frankin veivaa näitä biisejä silleen, että se seisoo sen huikeen kokosen bändin edessä, sitten sillä on mikkiständi ja se jytää silleen, että jalat pysyy paikoillaan, lantio heiluu vähäsen ja sit etusormet menee puolelta toiselle. 

Tiedättekö, mikä alko masentaa kun kuuntelin tätä? Vittu, koko ajan tuli mieleen "Tanssii vitun tähtien kanssa". Se ihana fiilis kun yrität olla liekeissä pappa Sinatrasta ja mietit vaan jotain julkkista tai jopa turhaa julkkista sheikkaamassa swingin tahtiin ja sitten kehutaan, että kylläpä loikkasit ihanasti siinä alussa ne kaksoisaskeleet. Swing on just sitä musaa. Kiitti tästä Maikkari.

Lopputulos, ei mikään paska levy mutta menevämpikin ois saanu olla. Olisit Sinatra vähän repässy!

Oldie but goldie: I've Got You Under My Skin

Seuraavaks luvassa jotain hautausmaamusaa. Kiva.

Stalkkailkaa menemään vaan!

Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Nyt meette ja ostatte!

Hei kaverit, nyt meette johonkin cdon-henkiseen mestaan ja ostatte Anomuksen levyn. On teillä varaa, mie tiedän.


Tää on maksettu mainos.

21. Ryan Adams, Heartbreaker 2000

Kun alotettiin heilastella muutama vuosi sitten avomiehen kanssa niin sain kaupan päälle myös Adamsin Ryanin. Jep, asun true fanin kanssa. Ei viikkoa etteikö Ryan olisi elämässä läsnä.

Jos kyseessä olis joku muu Ryanin levy niin voisin olla tunteeton ja haukkua niinkun miun tapana on mutta kun kyseessä on tää levy, jonka miellän aika voimakkaasti sinne meidän seurustelun alkuaikoihin niin pakko kai siitä on tykätä. No ei tosissaan, tykkäsin tästä levystä muutenkin ihan oikeesti. Piristävän hyvä noiden muiden jälkeen. Kivahan se on kun mies laulaa rakkaudesta. Ryan onneks edustaa kirjassa kahdesti niin sillä on vielä tilaisuutensa kohdata miun VMP-arvostelu.

Biisi: Come Pick Me Up. Ei oo vaihtoehtoja, muutaman kerran ollaan toisiimme humalassa nojailtu tän tahtiin ja ehkä jopa saatettu pussailla. Minkähän hemmetin takia kun ei nuo sanat nyt varsinaisesti huuda ihanaa parisuhdetta.

Toinen biisi, mikä on ollut tosi vahvasti läsnä aikoinaan on Call Me On Your Way Back Home. Asuttiin silloin eri kaupungeissa ja soiteltiin viikonloppuisin aamuyöstä kun oltiin menossa baarista kotiin. Tälleen jälkeenpäin kuulostaa lähinnä siltä, että juotiin paljon ja kännipäissämme puhuttiin rakkaushommia. Ei vaikuta kovin romanttiselta mutta kyllä se oli. Ja biisi nyt on ainakin. Ai että, ihan tulee tippa silmään kun fiilistelen.

Kehunpa vielä yhtä millä ei oo miulle minkään asteen tunnearvoo. Eli noitten lisäks lemppari oli Shakedown On 9th Street.

Yhden negatiivisen asian haluan sanoo ettei mee liian imeläksi. En tykkää yhtään siitä, että miun pitää kuunnellessa olla koko ajan myös äänimies. Livemiksailin menemään koko levyn. Käsi volumenappulalla valmiina. Tyyppi avaa suunsa ja alkaa ihan reilusti kuuluvalla äänellä kertoo niitä rakkausjuttuja mutta sitten aina lopussa sitä varmaan alkaa nolottaa omat biisinsä kun ei kehtaa laulaa loppuu asti silleen, että mieki kuulisin. Laula nyt poika vaan ihan rohkeesti kuuluvalla äänellä kun mummo ei kuule! Sille, joka sanoo, että se kuuluu tohon tyyliin sanon, että paska tyyli.

Hihii, sainpa sanottuu paska tässäkin postauksessa. Hyvä mie!

Spontaani naisellinen valitus

Ärsyttää olla niin pirun köyhä, että ei oo ostanu itelleen moneen kuukauteen myssyä kummosempaa vaatetta. Kyllä se syö naista kun yrittää keksii vaatteistaan yhdistelmiä, joilla vois huijata ihmisiä, että ne on uusia. Näin o.

20. Deee-Lite, World Clique 1990

Jos oisin ollu ysärillä baarikelponen niin oisin jytäilly näitä menemään kuin vanha tekijä. En kuitenkaan ollu niin huti. Kaikki biisit oli taas ihan samanlaisia. Kun on hyvä tekno löydetty taustalle niin vittuako sitä vaihtamaan. Nää biisit itseasiassa olis varmaan ihan toimivia yksitellen kuunneltuna. Yks tämmönen ja sit jotain hyvää ysäriä ja sit taas tätä. Mutta koko levyllinen kerralla niin kyllä tämmösen ysärirakastajankin sydän sanoo kylmästi ei.

Biisinostona mainittakoon nyt se levyn ainoa hyvä biisi, jonka kaikki tunnistaa kun se lähtee soimaan mutta kukaan ei varmasti osaa sanoa esittäjää: Groove Is in the Heart.

Oon kyllästynyt siihen, että en näköjään tykkää mistään mitä tuo kirja tarjoo ja seuraavaksi aionkin kuunnella levyn, jota miun on pakko kehua. Voin sanoo sen jo nyt varmuudella vaikka en olekaan kuunnellut sitä ennen. Voin kuitenkin syventyy omiin ihkupihkurakkausmuistoihini ja kertoilla pusipusijuttuja.

Jotta ei vielä tänään menis liian imeläksi niin lopetan liikuttavaan tarinaan. Kävelin koira-aitauksen ohi ja sinne kipitti sellanen pikku "Fifi", ei aikaakaan kun aitauksessa multaa kaivellut vähän isompi "Raimo" huomasi uuden tulokkaan ja juoksi samantien tekemään tuttavuutta. Fifi tietysti heti meni haistamaan Raimon pyllyä mutta mitä teki Raimo? Raimo nosti rennosti jalkaa ja alkoi kuselle. Parasta mitä oon pitkään aikaan nähnyt.

Jos puhutaan huonosta ysärijytästä niin mennään sitten ihan kunnolla rajan yli.

19. Spirit, Twelve Dreams of Dr. Sardonicus 1970

En vittu tiiä, tuli äkillinen halu lähtee larppaamaan. Viitta niskaan ja puupalikka miekkana metsään juoksentelemaan. Enkä ihan oikeesti tiedä, että miks.

Tää oli ihan kiva. Johtuen varmaan paskasta mitä pari edellistä levyä on ollut niin olin myötämielinen tälle. Aika paljon pitäs mennä levyllä pieleen, että asettasin riman vieläkin alemmas.

Biisi: Animal Zoo.

Joo mut, koska toi oli vaan ihan kiva niin ei siitä sen enempää. Sekin on nyt kuunneltu. Moving on! Tärkeempi aihe on se, että sain riepuni myydyksi ja joku jopa halusi niitä niin paljon, että turvautui rikoksen polulle niitä saadakseen. Itehän oon sitä mieltä, että oo nyt saatana mieluummin alasti jos kirppikseltä pitää varastaa. Kaikilta riistofirmoilta voitte kyllä ihan vapaasti mutta itteeni en nyt ihan vielä laittas siihen kategoriaan, joten miulle voisitte maksaakin.

Osoitin taas viikonloppuna miten paljon rakastan skandinaavista vaaleaa ja minimalistista sisustustyyliä ja maalasin vaatekaappini violetiksi ja kenkätelineen siniseksi. Miun trendikäs kotoilu ei kuitenkaan menny ihan putkeen, koska meidän halpislastulevyikea huonekalut ei tykänny siitä, että niiden rumuuden päälle maalataan ja sen maalin saa niistä tyyliin kynnellä rapsuteltuu pois. Vaatekaapista ei niin väliä mutta rakastuin kenkätelineen väriin niin palavasti, että jos joku naarmuttaa sitä vielä lisää siitä mitä itse eilen kenkiä asetellessani niin on ehkä pakko tukistaa. Oon tosissani.

18. Jimmy Smith, Back at the Chicken Shack 1960

Jos laittaa levyn kanteen kanoja niin miusta sen pitäis olla lupaus jostain suuresta ja hienosta. Näin ei käynyt. Levyn nimi tosin on ihan nappivalinta, paskalta haisevan kanahäkin taakse tämä kuuluu. Kanoja vituttaa kun ne on vedetty tämmöseen roskaan mukaan. Kukaan ei varmaan niiltä kysyny haluuko ne olla esillä tässä!? Niinkun tipuilla ei olis kaikenmaailman tehotuotannon kanssa jo tarpeeks ongelmia. Tartte enää mitään jatsia niille soittaa.


En jaksa pitää toista jatsarivihapuhetta. Tai jaksaisin mutta se olis ihan samanlainen kuin edellinen. Tää blogihan on muuten todella trendikäs, sillä täällä jos missä on sitä kuuluisaa vihapuhetta.

Kuva täältä. Laitoin harjottelun vuoksi kerrankin mistä kuva on. Nyt kun osaan, tuskin laitan toiste ellei oo joku superkuva joka ansaitsee mainetta.

Halusin kertoa että,

 maksoin eilen 123€ siitä, että levitin haarani kymmeneksi minuutiksi. Good times.