Buddy Holly kun aukasee suunsa niin Hannan kellohame heilahtaa samantien. Mie oon aika helppo siinä suhteessa, että annan kauheesti anteeks jos musatyyli on sellasta mistä muuten tykkään. Tässä kävi nyt vähän silleen. Ei todellakaan paskalevy mutta miulla oli vissiin tosi suuret odotukset kun kyseessä oli Buddy...ihanaihana Buddy! Oon kyllä oikeesti ihan järkyttävän kyrpä-ämmä kun haukun heti jos levy ei oo hittitykitystä alusta loppuun kertakuulemalla. Mut silleen mie rullaan.
En anna ees miinuspistettä siitä, että se oli selkeesti oman aikansa hipsteri niissä silmälaseissaan ja syy miks se pääsee hipsteririkoksestaan niinkuin koira veräjästä (sanos meidän äiti) on se, että mie ite haluun tollaset lasit jos tuun sokeeks.
Biisinä miun ikuisuussuosikki: That'll Be The Day. Aivan supermahtava!
Voi luoja, oon niin väärän vuosikymmenen lapsi.
Jos muuten miun yksi lukija (terveisiä Tampereelle!) ei oo huomannu niin oon antanu ittelleni luvan hourii näissä postauksissani mitä huvittaa jos ei huvita puhuu siitä levystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti