torstai 23. helmikuuta 2012

40. The Soft Boys, Underwater Moonlight 1980

Pidän tän lyhyenä: En kuuntele toiste. En ollu tästä oikeesti mitään mieltä. Ei se ollu paska, ei se ollu hyvä. Se vaan oli.

Biisinosto: "I Got The Hots".

Vois alkaa vähitellen tulee jotain hyviä levyä. Valitettavasti tiedän, että miulla on näköpiirissä lähinnä niitä helevetin hyviä jazzlevyjä. Ajattelin, että pääsisin edes sataan levyyn hirveellä draivilla mutta ei vittu tuo kirja kyllä palauttaa aina kerran viikossa maan pinnalle. Oon oikeesti luovuttanu ihan kokonaan sen suhteen, että jaksasin rankasta itteeni sen useammin. 
En saa syyttää kirjaa ja päivän levyä kaikesta. Ihan yleisestikin väsyttää, on rumanaamapäivä ja housut puristaa. Eilen tuli Cosmo, en oo avannu sitä mutta jo se eilen piristi vähän kun kotiin tullessani astuin kurasella maiharilla kansikuvamimmin päälle. Oo siinä sitten kuuma kun on paskaa naama täynnä.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Yks juttu vielä

Kun nyt kerta kirjauduin tänne sisään niin sama kertoo tääkin. Lauantaina naistenvessassa järkytyin. Miusta on ihan normaalia, että muijat meikkaa siellä. Anti mennä vaan. Huulipunat paikoilleen ja horoilemaan, se on miun motto. Mutta siinä vaiheessa kun tuun sinne vessaan ja joku saatanan pälli suorentaa siellä hiuksiaan niin ei voi kuin ihmetellä. Ihan oikeesti? Totesit siinä toista sidukkaa juodessas, että nyt on kyllä tukka ihan liian kiharalla mutta hei onneksi siulla oli iltalaukkuun pakattuna suoristusrauta niin, että eikun vessaan valtaamaan koko hemmetin peilipinta-ala. 
Sanon vielä sen, että jos sinä kyseinen nainen olet ollut siellä baarissa jonkun miehen kanssa ja jostain syystä olet sitten ilmottanut, että kipaset pikaisesti vessassa ja se reissu sitten venyy niin se mies ei todella oleta ensimmäisenä, että "jaahas, Lissu varmaan jäi suoristaa tukkaa". Ei, se ajattelee, että "jaahas, Lissu varmaan jäi paskalle". Word.

Havainto

Mistä tietää, että ei ole enää sedulan tuorein lihapala? Kun eksyt musiikkikanavalle ja innostut, että jee onpa mahtijytät. Sitten huomaat, että ruudun yläkumaan on lätkästy teksti "retro". Mistä lähtien esimerkiks Verven Bitter Sweet Symphony on ollu vanha biisi?Tai Roxette!!?!

maanantai 20. helmikuuta 2012

Bändäri

Tajusin eilen darrassa, että jos en muuta silleen ole elämässä onnistunut saavuttamaan niin ainakin 15-vuotias teinihanna olisi innoissaan kun tietäisi, että kyllä, tulevaisuudessa saa herätä keikan jälkeen sen laulajan vierestä. SCORE!


Koskaan ei ole liian vanha bändäriksi.

maanantai 13. helmikuuta 2012

Suosikki


Aloin nyt fiilistelee enemmänkin tätä 60-lukua niin tässä tulee yks miun ikuinen suosikki.

39. Ray Charles, Modern Sounds In County And Western Music 1962

Levyn nimi aiheutti spontaanin naurun kun kuuntelin tätä. Ihan vaan sen takia, että eihän tää omiin korviin kuulosta kovin modernilta. 

Oli aikasta kiva old school fiilistelylevy. Tässä on vaan tosi paljon sellasta hidastelua ja ite taas tykkään enemmän kun Ray hakkaa sitä pianoo arskat vinossa ja rääkyy sen asiansa ilmoille. 

Biisinosto: Bye, Bye Love: Paras piisi heti pois alta. Sen jälkeen alko se 10 kipaletta kestäny hidastelu ja viimesellä noustiin taas elävien kirjoihin.

Niin paljon kun rakastankin tän aikakauden musaa, niitä slovareitakin, niin yksi ihan pieni asia minuu aina välillä häiritsee. Tässäkin levyssä. Osoitan taas miten perillä oon hommista kun oksennan tänkin asian ilmoille mutta silti tässä tulee. Tälläkin levyllä oli liian monta sellasta kappaletta, jossa sinne taustalle ilmaantuu jokin kuoro/taustalaulajat ja sit noustaan johonkin ihan eri sfääreihin, että jos mentäs vielä ylemmäs niin koirat ois ainoo yleisö. Kiitos ja näkemiin.

perjantai 10. helmikuuta 2012

38. Limp Bizkit, Chocolate Starfish And The Hot Dog Flavored Water 2000

Tän kuunteleminen julkisesti hävetti ihan oikeesti. Piti ihan kirjasta lukee miks hitossa tää on siellä mutta en nyt saanu oikein muuta irti kun, että sitä on myyty ihan pirusti.


Onhan tää nyt ihan kauheeta jöötiä. Se, että aikuiset miehet tekee tämmöstä vie kyllä uskon ihmisiin. Tai miehiin. Fred, käännä se lippa oikeinpäin,nosta housut ja ole hilijaa.


Koska tän on pakko olla joku hassu huumorijuttu "hehe, laitetaan sinne kirjaan limppi, hehe" niin biisinosto noudattakoon tätä kunniakasta linjaa: Hot Dog. 


"Ain't life a bitch? 
A fucked up bitch 
A fucked up sore with a fucked up stitch 
A fucked up head 
Is a fucked up shame 
Swinging on my nuts 
Is a fucked up game 
Jealousy filling up a fucked up mind 
It's real fucked up 
Like a fucked up crime 
If I say "Fuck", two more times 
That's fourty six "Fucks" in this fucked up rhyme"


Mie itekin kiroilen liikaa ja teineilen muutenkin joten vittuuks tässä. Fred, let your fuck flag fly.

Tuli muuten limpistä mieleen yks samaan aikakauteen menevä bändi ja sitä kautta taas hieno tarina. Olin joskus 16-17veenä treffeillä pojan kanssa. Sen lisäks, että se oli supertylsä ja sillä oli sama nimi kun meidän iskällä (oikeesti, voiko kukaan deitata tyyppiä, jolla on sama nimi kun jommallakummalla vanhemmalla?), niin kyllä se lopullinen niitti niille treffeille oli kun kävi ilmi, että se tykkää alla olevasta bändistä. Toisia treffejä ei tullu, enkä vastannu sen viesteihin.


torstai 9. helmikuuta 2012

Kukat

Koska olen ottanut tavaksi kertoa näitä hulvattoman hauskoja juttuja duunistani niin jatketaan.


Maanantaina kun tulin töihin miulle oli ostettu tänne kukkia! SIIS JUMALAUTA KUKKIA! Ei mitään sellasia "pidä näitä kaks päivää maljakossa, ihastele ja heitä roskiin" vaan sellasia mitä miun oletetaan hoitavan pitkään ja rakkaudella. Näytänkö mie joltain saatanan hortonomilta? Tyhmä kysymys, te ette sitä voi tietää. En ees tiedä mitä kukkia nuo on. Jotain keltasia. Ja niitä ei ole yksi tai kaksi niitä on kolme. Yksi niistä tekee jo kuolemaa ja miulla ei oo mitään käsitystä miten se pelastetaan. Saatoin kyllä vahingossa murhata sen hukuttamalla. Hups! Kostoksi tästä lahjasta, kävin ostamassa firman rahoilla suihkepullon ja kastelukannun. Hähää!


Miehet on kyl ihan ihmeryhmää.


Niin ja vielä piti sanomani, että nyt on semmoset jytät menossa, että melkein hävettää kuunnella töissä.

maanantai 6. helmikuuta 2012

Melkein!

Olin tänään Gina Tricossa katselemassa vaatteita joihin en mahdu ja samalla tietty tarkistamassa onko silmien alla uusia ryppyjä. Niiden valot ja peilit on lyömätön yhdistelmä uusien uurteiden bongaamiseen.

Tää vinkki ei kuitenkaan ollut syy miksi aloin kertomaan käynnistäni vaan se, että silmäni kiinnittyivät Nirvana T-paitoihin. Noin 30 sekunnin ajan vanhan tädin sydäntä lämmitti ja ehdin jopa katsoa onko omaa kokoa. Sitten tajusin taas missä olen ja ripein askelin poistuin häpeillen kaupasta. 
Kyllä se niin on, että oma luonto ei anna ostaa bändipaitaa mistään "muotikaupoista". Että ne pääsee miun päälle niiden pitää olla miesten paitoja (se lady fit on ällö miun mahaläskien mielestä), huonosti istuvia, ja sitten niiden kaula-aukot ja hihat on silvottu menemään fiskarsseilla.


Videon löytää sieltä juutuubista.

37. Depeche Mode, Violator 1990

Mie en osaa laulaa. Mutta onneks se ei Sing Staria kiinnosta ja saan aina Enjoy The Silencista mahtipisteet.


Jos oisin kuunnellu tän pari vuotta sitten niin oisin ollu tälle tosi ankara mutta nyt kun oon tämmönen kypsä aikuinen niin en oo ihan niin ahdasmielinen. Jaksaisin ehkä illalla fiilistellä tätä puolen levyn verran mutta siinä menee raja. 


Suurin ongelma tän yhtyeen kanssa on yrittää päättää, että onko tuo laulaja nyt kuuma vai ei. Vaihtuu vähän kuvan mukaan. On se ehkä vähän kuuma.


Biisinosto: Waiting For The Night, nätti.

torstai 2. helmikuuta 2012

Tällä kertaa kyrsii

Mie jaan työpaikkani seittemän äijän kanssa. Se vituttaa välillä mutta tänään erityisen rankasti vituttaa ihan spesiaaliasia.


Muutettiin vähän aikaa sitten toimistoa ja tästä johtuen jouduin luopumaan omasta vessasta. Oisko miten epäkohteliasta pyytää toinen vessoista itelleen? Seittemän miestä, jumalauta ne saa vessan ällöttävän kuntoon. Varmaan saa seittemän naistakin ja varmaan saan minä yksinkin mutta ainakin ne ois omat ällöt.


Muutosta aiheutuvien rästitöitten johdosta myös levykuuntelu on ainakin ens viikkoon tauolla. Jos siitä on joku kiinnostunu. Minä en oo ainakaan.