Levyn nimi aiheutti spontaanin naurun kun kuuntelin tätä. Ihan vaan sen takia, että eihän tää omiin korviin kuulosta kovin modernilta.
Oli aikasta kiva old school fiilistelylevy. Tässä on vaan tosi paljon sellasta hidastelua ja ite taas tykkään enemmän kun Ray hakkaa sitä pianoo arskat vinossa ja rääkyy sen asiansa ilmoille.
Biisinosto: Bye, Bye Love: Paras piisi heti pois alta. Sen jälkeen alko se 10 kipaletta kestäny hidastelu ja viimesellä noustiin taas elävien kirjoihin.
Niin paljon kun rakastankin tän aikakauden musaa, niitä slovareitakin, niin yksi ihan pieni asia minuu aina välillä häiritsee. Tässäkin levyssä. Osoitan taas miten perillä oon hommista kun oksennan tänkin asian ilmoille mutta silti tässä tulee. Tälläkin levyllä oli liian monta sellasta kappaletta, jossa sinne taustalle ilmaantuu jokin kuoro/taustalaulajat ja sit noustaan johonkin ihan eri sfääreihin, että jos mentäs vielä ylemmäs niin koirat ois ainoo yleisö. Kiitos ja näkemiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti